lauantai 29. maaliskuuta 2014

KEVÄT TEKEE TULOAAN

Hiukan vihertää.

Aurinkoinen päivä kuivattaa kulkutieni. 

Pian peittyy talo vihreän lehti verhon taa.

Uutta puussa. 

Vanhaa maassa.

Tikan ruokapuuhat on aikaa vievää touhua.

Siemenet on nyt vaan saatava kävystä, ei tässä muten pärjää.

Kirsikat ovat pian kukassa jos on näin lämmintä.

Kirsikka puun runko jäkäliä.

Kevät töiden aika.

Sahajan teidetta.

Puron rantaa.

Sorsa aamupesulla.

Pelkkä nokka ei riitä tarvitaan jalkaakin.

Polskahdus.

Vedenpinta on korkealla vaikka lunta ei ollutkaan paljon tänä vuonna.

torstai 20. maaliskuuta 2014

KEVÄT PIILOUTUU VALKEAN PEITTEEN ALLE.

 Tänä aamuna en malttanut lähteä töihin ilman kameraa.
































 Iltapäivällä kotiin lähtiessä lumet oli jo miltei sulaneet pois.






























FROSTY DAY